Hyvän hoidon kulmakivet: Muistisairauden varhainen ja oikea diagnoosi
Muistisairaan ihmisen elämänlaatua tukeva hoito rakentuu kokonaisuudesta. Hyvän hoidon kuusi kulmakiveä -sarjamme kertoo, millä tavoin lääketieteen, hoitotyön, fysioterapian ja ravitsemuksen tulee täydentää toisiaan muistityössä. Ihmisen psykososiaalinen tukeminen on läsnä kaikilla osa-alueilla.
Ensimmäinen kulmakivi on muistisairauden varhainen ja oikea diagnoosi. Hidastava ja oireita lievittävä hoito on sitä tehokkaampaa, mitä varhaisemmassa sairauden vaiheessa se voidaan aloittaa. Jotta muistisairautta voidaan asianmukaisesti hoitaa, täytyy tietää, mistä se johtuu. Tarkka diagnoosi on myös edellytys oireiden ymmärtämiselle ja ennusteen arvioimiselle.
Neurologinen kliininen tutkimus, testaukset, pään kuvantaminen, laboratorio- ja geenikokeet ovat helppoja suorittaa ja antavat useimmiten tarkan diagnoosin. Ilman oikeaa diagnoosia potilasta ei pystytä hoitamaan oikein. Arviolta kolmannes muistipotilaista kulkee väärällä diagnoosilla.
Oireiden syy voidaan selvittää lähes aina
Muistin ja muiden kognitiivisten kykyjen heikkenemiseen on ainakin sata syytä. Aina kyse ei ole Alzheimerin taudista. Nykyisillä lääketieteellisillä menetelmillä syy saadaan selville lähes kaikissa tapauksissa. Diagnoosiin pitää päästä varhain – paljon ennen kuin potilaalla on dementiatasoinen tila, eikä omaa autonomiaa ole enää jäljellä.
Kliinisen tutkimuksen ja neuropsykologisten testien lisäksi aivot voidaan kuvata magneetilla tai jopa positroniemissiotomografilla, ottaa laboratoriokokeita, tarvittaessa geenikokeita ja Alzheimer-muutosten merkkiaineet. Tavallisesti kuitenkin neurologisen tutkimuksen lisäksi pään magneettikuvaus ja laboratoriokokeet riittävät diagnoosiin.
Noin viidellä prosentilla tutkituista löydetään parannettava syy. Tällaisia ovat esimerkiksi B12-vitamiinin puutos, normaalipaineinen hydrokefalia tai hyvänlaatuinen aivokasvain, kuten meningeoma. Ajoissa aloitettu hoito on edellytys hyvälle lopputulokselle.
Hoito hidastaa taudin etenemistä
Alzheimerin tauti etenee, mutta hyvin hoidettuna usein hitaasti. Mitä aikaisemmin hoito aloitetaan, sitä parempi on ennuste. Hoidon ansiosta oireet voivat jäädä hyvinkin pitkään mieleenpainamisen vaikeuksien asteelle. Ymmärrys ja ”järki” säilyvät ja niiden myötä autonomia, kyky hallita omaa elämää.
Myös muissa muistisairauksissa lääketieteellisellä ja muulla hoidolla voidaan paljon vaikuttaa ennusteeseen. Aivoverenkiertoperäinen muistisairaus johtuu useimmiten aivojen valkean aineen pienten valtimoiden tukoksista. Aivojen magneettikuvassa tai tietokonetomografiassa muutokset nähdään aina selvästi. Virkeänä potilaan toimintakyky on usein hyvä, mutta väsyneenä potilas voi sekoittaa asioita ja toimia kovin hitaasti.
Infektiot tai suuret leikkaukset voivat laukaista deliriumin eli sekavuustilan. Ennalta ehkäisevällä lääkehoidolla, riskitekijöiden vähentämisellä, liikunnalla ja aktiivisella elämällä oireiden eteneminen voidaan puolessa tapauksista pysäyttää vuosiksi, tai jopa pysyvästikin.
Eri muistisairauksia hoidetaan eri tavoin
Erinomaisen tärkeää on diagnosoida toiseksi yleisin muistisairaus eli Lewyn kappale -tauti oikein ja mahdollisimman varhain. Tautiin liittyy usein käyttäytymisen muuttumista, vaikka muisti toimisikin vielä kohtuullisesti. Ihminen voi muuttua lyhytpinnaiseksi, hermostua pienistäkin asioista. Tämä voidaan tulkita aggressiivisuudeksi. Se taas voi johtaa vahvan psyykenlääkityksen määräämiseen, mikä taas voi koitua jopa kohtalokkaaksi potilaalle, joka on herkkä psyykenlääkkeiden haittavaikutuksille.
Läheiset ja hoitajat osaavat suhtautua oikein potilaaseen, kun hänellä on tarkka diagnoosi. Suuri osa Lewyn kappale -tautia sairastavista potilaista on diagnosoimatta tai kulkee väärällä diagnoosilla. Oikean hoidon periaatteista kerron seuraavalla kerralla, kun kirjoitan muistisairauksien hoidosta.
Frontotemporaaliset degeneraatiot (FTD) eli otsaohimolohkon rappeumat ovat useimmiten nuorten (alle 65-vuotiaitten!) sairauksia. Puolet niistä on perinnöllisiä. Kun otsalohko vaurioituu, tulee potilaalle usein estottomuutta, toiminnanohjauksen vaikeuksia, kyvyttömyyttä ottaa toiset ihmiset huomioon ja puheen vaikeutta. Diagnoosi on tärkeä, koska esimerkiksi hoito Alzheimer-lääkkeillä saattaa jopa pahentaa oireita. Hoito on paljolti ei-lääkkeellistä: potilaan ohjaamista ja oikeanlaista suhtautumista hänen oireisiinsa. Ilman oikeaa diagnoosia hoito ei onnistu.
Erityisosaamista vaaditaan, kun diagnosoidaan harvinaisia muistisairauden aiheuttajia. Näitä ovat esimerkiksi Huntingtonin tauti, Parkinson plus -sairaudet, kuten etenevä supranukleaarinen halvaus tai monisysteemiatrofia, Nasu-Hakolan tauti, ALS-dementia ja hippokampaaliskleroosi. Tai itse asiassa hippokampaaliskleroosi ei ole iäkkäillä kovinkaan harvinainen, mutta sitä on vaikea erottaa muistipainotteisesta Alzheimerin taudista, jollaiseksi se yleensä diagnosoidaan.
Syyn selvittäminen kannattaa
Kun ihmiselle tulee kognitiivisia ongelmia, tavallinen reaktio on luonnollisesti ahdistus. Onko minulle tulossa Alzheimer? Asianmukaisilla tutkimuksilla oireiden syy selviää. Usein etenevät elimelliset syyt voidaan poissulkea. Tieto siitä, että lievät muistipulmat liittyvät normaaliin vanhenemiseen tai stressaavaan elämäntilanteeseen, on potilaalle luonnollisesti tärkeä.
Toisaalta, vaikka elimellinen syy löytyisikin, niin asianmukaisesti hoitamalla sairauden ennuste on usein hyvä. Kokemukseni perusteella voin sanoa, että useimmiten tutkittu ihminen on helpottunut, kun syy selviää – vaikka se olisikin Alzheimer. Tieto helpottaa. Kaikkein pahinta on kalvava epäily vakavasta sairaudesta.
Vaikka tutkimukset osoittaisivatkin, että aivot ovat kunnossa, niin ne antavat tietoa myös Alzheimerin taudin ja muiden aivosairauksien riskistä tulevina vuosina. Aivosairauksien ennalta ehkäisemiseksi voidaan nykyisin tehdä paljonkin. Riskit kannattaa selvittää, varsinkin jos jollain lähisukulaisella on muistisairaus.
