Kuinka tulen toimeen Alzheimerin taudin kanssa

Alzheimerin taudissa uudet asiat painuvat huonosti mieleen. Saattaa olla, että et muista mihin olet laittanut avaimesi tai että olet sopinut huomiseksi tapaamisen ystäväsi kanssa. Myöskään et varmuudella muista, mitä sinun tänään piti tehdä. Tämän mieleen painamisen vaikeuden kanssa tulee toimeen, mutta se vaatii tiettyjä toimenpiteitä.

Alzheimerin taudissa uudet asiat painuvat huonosti mieleen. Mi

Käytännön järjestelyt kotona

1 Pidä kotisi erittäin hyvässä järjestyksessä

Kaikkien tavaroiden on syytä olla samoissa tutuissa paikoissa. Laita tavara aina sen käytön jälkeen omalle paikalleen. Turhat tavarat ja paperit pitää hävittää tai viedä varastoon. Sinun kannattaa olla hyvin pidättyväinen asunnon uudelleen järjestelyssä tai huonekalujen siirtelyssä. On hyvä, jos jokaiselle päivälle on selkeät, samoina aikoina toistuvat rutiinit. Illalla menet nukkumaan samaan aikaan ja aamulla heräät tiettynä aikana. Lounas on aina samaan aikaan, samoin päivällinen ja iltapala. Ulkoilut ja kuntoilut ovat tiettynä aikana, samoin kerhoissa ja harrastuksissa käymiset. Päivän selkeä rakenne auttaa sinua hahmottamaan paremmin aikaa. Toisaalta on tärkeää, että päivittäisen rutiinien lisäksi on kiintoisia virikkeitä ja rutiineista poikkeavia tapahtumia. Niiden sopiva määrä on hyvin yksilöllinen.

2 Vähennä vahinkojen mahdollisuutta kotonasi

Liesi unohtuu helposti päälle. Hanki turvaliesi tai vanhaan lieteen ajastin. Voit siirtyä myös käyttämään pelkästään mikroaaltouunia, jos olet aiemmin tottunut sellaiseen. Palohälyttimien pitää olla kunnossa. Avaimen unohtaminen kotiin ulos lähtiessä on hyvin inhimillistä. Tämä voidaan ratkaista antamalla vara-avain lähellä asuvalle tuttavallesi tai naapurillesi. Kotiavaimia on syytä teettää useita, ja kiinnittää niitä ulkovaatteisiisi. Lappu ’’MUISTA AVAIMET’’ ulko-ovessa saattaa myös olla hyödyllinen. Myös vesivahinkojen mahdollisuus kotona kannattaa minimoida, vaikka ne eivät olekaan tavallisia. Pyykinpesukoneen tai astianpesukoneen käyttö saattaa olla ongelmallista.

3 Kun hankit jonkin uuden laitteen

Opettele tärkeimmät toiminnot perusteellisesti, jos hankit vaikkapa uuden matkapuhelimen tai television. Usein tämä kannattaa tehdä yhdessä omaisen tai ystävän kanssa. Ellei käyttö ala onnistua, on parempi palauttaa laite takaisin kauppaan. Tämä palautusoikeus on hyvä varmistaa oston yhteydessä. Usein on parempi korjata vanha laite kuin hankkia uusi ja monimutkaisempi.

4 Hanki kalenteri jossa on reilusti tilaa

Merkitse asiat ylös kunkin päivän kohdalle. Parhaaksi on osoittautunut A4- tai A5-kokoinen Aikamuistio (kuva 1). Se on sinun varamuistisi. Kokonsa vuoksi se ei katoa helposti. Kirjoita sinne ylös kaikki, mitä sinun pitäisi tehdä ja myös mitä olet tehnyt. Menneet päivät kannattaa yliviivata, jotta pysyt ajan tasalla. Tällaisen kalenterin kanssa on helppo suunnitella tulevaisuutta.

5 Lähde ostoksille listan kanssa

Ostoksille kannattaa lähteä vain tarkan ostoslistan kanssa. Käy tutussa lähikaupassa, jossa tiedät, mihin tavarat on sijoitettu. Sieltä saa myös helpommin palvelua. Joistakin kaupoista voit myös tilata tavarat kotiin.

6 Ota tuntemattomia puheluja vastaan harkiten

Ajan kanssa sinulle saattaa tulla vaikeuksia tunnistaa puhelimessa soittajan ääntä. Oudot soittajat saattavat sekoittaa päiväsi. On mahdollista vaihtaa puhelinnumero salaiseksi tai ainakin laittaa numerolle puhelinmyyntikielto.

Pidä yhteyttä ystäviisi

Usein on niin että ystävät eivät tiedä, miten suhtautua ihmiseen, jolla on muistivaikeuksia ja muita Alzheimerin taudin oireita. Tämän vuoksi yhteydenpito saattaa vähentyä tai loppua.

Sinun on parasta kertoa itse lähipiirillesi, että sinulla on Alzheimerin tauti, mutta se ei vaikuta halukkuuteesi jatkaa yhteydenpitoa. Seurustelutaitosi säilyvät yleensä hyvinä taudista huolimatta. Sinun kannattaa olla itse aktiivisesti yhteydessä ystäviisi ja sukulaisiisi.

Syö ja juo hyvin

Alzheimerin tautiin liittyy taipumus laihtumiseen, vaikka ruokailutavat säilyisivätkin ennallaan. Paino on syytä punnita kerran viikossa. Ruokailuaikojen pitää olla säännölliset. Erityisesti jos ruokahalusi ei ole kovin hyvä, sinun kannattaa syödä useita pieniä aterioita päivän mittaan.

Ravintosi pitää sisältää runsaasti valkuaista ja myös energiaa. Jos näyttää siltä, että laihdut tai ravitsemus ei ole täysin tasapainoinen, kannattaa apteekista hankkia lisäravinteita.

Asetyylikoliiniin vaikuttavat Alzheimer-lääkkeet sinun pitää ottaa aina ruoan jälkeen. Sijoita niiden ottaminen normaalien aterioiden yhteyteen.

Riittävä juominen parantaa vointiasi. Se nostaa myös liian matalalla olevaa verenpainetta. On hyvä tapa, että pidät jääkaapissa puolen litran tai litran vesikannua, jonka juot päivän aikana.

Jos itse laitat ruokaa, kannattaa välttää sellaisia ruokalajeja, joiden tekemisessä on kovin monia vaiheita. Kun aloitat ruoanlaiton, ota kaikki tarvittavat ruoka-aineet ja välineet valmiiksi esiin. Tällöin heikentynyt muisti ei tee niin helposti kepposiaan. Nykyisin saa myös hyviä puolivalmisteita ja monipuolisia ja ravitsevia valmisruokia.

Muista myös ravintoloiden, palvelukeskusten ja ateriapalveluiden tarjoamat mahdollisuudet. Olet ansainnut sen, että voit nauttia valmiista ruoasta.

Nukkuminen

Alzheimerin taudissa unen tarve lisääntyy yleensä jonkin verran. Huono nukkuminen heikentää Alzheimer-potilailla vointia seuraavana päivänä paljon selvemmin kuin muilla ihmisillä. Hyvien yöunien salaisuus on iltatoimien ja nukkumaanmenon säännöllisyys. Tunti tai pari ennen nukkumaanmenoa on rauhoittumisen aikaa. Iltatoimien pitäisi olla aina samanlaiset.

Sinun pitää välttää liian aikaista nukkumaan menoa. Varsinkin pimeänä vuodenaikana saattaa tulla houkutus mennä nukkumaan jo kello 19, mutta tämä aiheuttaa helposti aamuöisen heräämisen. Toiset ihmiset ovat aamuvirkkuja, toiset iltavirkkuja, joten nukkumaanmenoajat luonnollisesti vaihtelevat. Alzheimer-potilaalle hyvä aika käydä levolle on klo 21−23.

Unettomuuden syy pitäisi aina selvittää. Unta voivat huonontaa erittäin monet asiat. Tällaisia ovat esimerkiksi kivut, levottomat jalat ja lihaskrampit, tihentynyt virtsaamistarve yöllä, masentuneisuus ja liian matala verenpaine. Myös liian myöhään otettu virkistävä lääke, kuten Alzheimer-lääke, voi aiheuttaa unettomuutta.

Jaksaminen

Alzheimerin taudin vuoksi todennäköisesti väsyt aiempaa helpommin. Väsyneenä muisti ja toimintakyky eivät ole parhaimmillaan. Ponnisteluissa ja tekemisissä kannattaa pitää taukoja. Usein päiväunet tai lepääminen vaaka-asennossa lounaan jälkeen virkistävät huomattavasti. Päivälevon hyvä kesto on puolesta tunnista tuntiin, jotta yöunet eivät kärsi. Joskus toinenkin lepohetki myöhemmin iltapäivällä on paikallaan. Tällä voidaan myös estää liian aikaista nukkumaan menoa.

Amia Muistikeskus

Amia Muistikeskus on suomalaisten muistiammattilaisten perustama asiantuntijaorganisaatio. Hoidamme muistipotilaita Amia Muistiklinikalla ja koulutamme muistihoitotyöntekijöitä Amia Akatemiassa. Toimimme muistisairaiden ihmisten ja heidän omaistensa hyvän elämän edistämiseksi.

https://amia.fi
Edellinen
Edellinen

Mitä tapahtuu, jos minulle tulee Alzheimerin tauti

Seuraava
Seuraava

Oppaat ja suositukset