TEEMA

Muistisairaan ihmisen kohtaaminen ja toimijuus

Tämä koulutusteema antaa sinulle kattavasti tietoa muistisairaan ihmisen kohtaamiseen liittyvistä näkökulmista, jotka tukevat ihmisen toimijuutta. Muistisairaan ihmisen kohtaamisen pohjana on halu kuulla ja ymmärtää toista ihmistä sekä tahto omalla asennoitumisella nostaa hänet mukaan vastavuoroiseen ja toimijuutta tukevaan kohtaamiseen. Tässä tarvitaan ymmärrystä muistisairauksien aiheuttamista aivojen elimellisistä ja kognitiivisen toimintakyvyn muutoksista.

Taitavaan kommunikointiin vaaditaan toisen ihmisen persoonan ja voimavarojen ymmärtämistä. Kohtaamisen perustana toimivat myös myötätunto, ihmisen tarpeiden tunnistaminen ja oma itsetuntemus. Konkreettisissa tilanteissa tarvitaan läsnäoloa, tilannetajua ja monipuolisia viestinnän keinoja. Kykyä olla ihminen toiselle ihmiselle, ja halua tukea toisen merkityksellistä elämää. Jokaisella kohtaamisella ja tunnelmalla on merkitystä.

Kahden ihmisen kohtaamisen tavoitteena on vastavuoroisuus. Keskinäisessä, arvostavassa ihmissuhteessa osapuolet kuuntelevat toisiaan ja antavat molemmat kohtaamiseen. Näin tulee luonnollisesti olla myös muistisairaan ihmisen kanssa. Muistisairaan ihmisen viestintä voi olla vaikeasti ymmärrettävää, minkä vuoksi on vaara sivuuttaa viestien sisältämä tieto ja ajatella niiden olevan vailla merkitystä. Kuitenkin ihminen viestii itsestään, kokemuksistaan, toiveistaan ja tarpeistaan olemassa olevilla keinoillaan.

On kuulijasta kiinni, nouseeko muistisairas ihminen vuorovaikutuksessa aktiiviseksi toimijaksi. Pysähdytäänkö häntä kuulemaan ja otetaanko annettu tieto vastaan sekä hyödynnetäänkö sitä vastavuoroisen ihmissuhteen rakentamisessa?

Ymmärtämisessä ja yhteyden rakentumisessa auttavat ihmisen elämänkulkua koskevat tiedot. On tärkeää yrittää eläytyä ja yhteistyössä läheisen kanssa ymmärtää, mitä muistisairaus ja sen tuomat kognitiiviset muutokset merkitsevät ihmiselle. Missä määrin ja millä tavoin sairaus uhkaa ihmisen omakuvaa eli identiteettiä. Näin ihmistä ja hänen identiteettiään voi tukea vuorovaikutustilanteissa.

Vastavuoroisen kohtaamisen ytimessä on kaksi ihmistä, ei hoitaminen. Ammattilaisen on uskallettava olla ihminen, joka menee toisen ihmisen luokse. Hoitamisen tunnelma rikkoo herkästi yhteyden syntymisen. Muistisairauden myötä ihmisen tapahtumamuisti heikkenee, mutta tunteiden ja tunnelmien muistaminen säilyy. Tämän vuoksi jokaisen kohtaamisen tavoitteena tulee olla hyvä tunnelma. Se voi tarkoittaa erilaisia kokemuksia, kuten ”olen olemassa”, ”saan päättää”, ”minua arvostetaan”, ”minua pidetään ihmisenä” tai ”olen turvassa”. Taitava yhteyden ja hyvien tunnelmien rakentaminen ennalta ehkäisevät muuttuneen käyttäytymisen haasteellisten tilanteiden syntymistä.


Teemaan liittyvää koulutusta ja tietoa

VERKKOKURSSI

Muuttunut käyttäytyminen

Kuinka ratkaista tilanteita, jotka nousevat muistisairaan ihmisen rajallisista kyvyistä ilmaista omia tunteitaan ja tarpeitaan?

ARTIKKELI

Hyvän hoidon kulmakivet

Muistisairaan ihmisen kokonaisvaltainen kohtaaminen on yksi muistisairaan ihmisen hyvän hoidon perusteista.

TIETOPANKKI

Tulossa pian!

Tietopankkimme sisältää kaksi teemavideota kohtaamisesta ja yhteyden rakentumisesta.


Tutustu koulutustarjontaan

Tietopankki
(tulossa pian)


Haluatko tietää enemmän?

Jos etsit työyhteisöllesi soveltuvaa koulutusta tai haluat vaihtaa ajatuksia, keskustelemme mielellämme kanssasi. Jos ammattilaisena etsit itsellesi oikeaa koulutuspolkua, meiltä löydät oivalluttavia vaihtoehtoja. Lisätietoa antaa Ulla Eloniemi-Sulkava, ulla.eloniemi-sulkava@amia.fi ja p. 050 518 0907. Voit myös ottaa meihin yhteyttä alla olevasta linkistä.