Tutkimustiedosta muistityön arjen käytännöksi

Tieto ei jalkaudu informaatiota siirtämällä, vaan toiminnan muuttamiseen tarvitaan syvempää oppimista sekä oman ja yhteisen ajattelun haastamista.

Ulla Eloniemi-Sulkava kirjoitti AmiaBlogissa siitä, että muistisairaat ihmiset ovat erittäin haavoittuva ihmisryhmä. Hoiva-asumiseen päädyttyään he kykenevät harvoin huolehtimaan omista hyvinvoinnin tarpeistaan ja käyttämään puolustusmekanismeja uhkaaviksi kokemissaan tilanteissa. Ulla painotti, että suomalainen hoiva-asuminen tarvitsee sisällöllistä kehittymistä. Kysymmekin, kuinka onnistumme viemään tutkimustiedon aina hoitotyön käytäntöön saakka.

Tieto ei jalkaudu informaatiota siirtämällä, vaan toiminnan muuttamiseen tarvitaan syvempää oppimista sekä oman ja yhteisen ajattelun haastamista. Sen vuoksi keskitymme Amia Akatemian valmennus- ja koulutusohjelmissa valmentavaan työskentelytapaan ja dialogisiin oppimistilanteisiin.

Dialogisissa oppimistilanteissa on aikaa keskustella, kohdata ja kuunnella toinen toista. Oppimistilanteissa valmentajat ja valmennettavat työstävät yhdessä pohdintojaan muistisairauden kanssa elävän ihmisen elämänlaadusta.

Dialogisen oppimisen avulla pyritään herättämään oivalluksia ja samalla puuttumaan positiivisen kriittisesti todellisuuteen. Valmennustemme päämääränä onkin toiminnan muuttaminen siten, että muistisairauden kanssa elävän ihmisen elämänlaatu on käytännön työtä ohjaava päämäärä.

Valmennuksissa luomme yhteistä ymmärrystä siitä, minkälaisilla toimenpiteillä ja ajatuksilla edistämme parhaiten elämänlaatua – muistisairauden kanssa elävän ihmisen, hänen omaisten ja meidän kaikkien ammattilaisten elämänlaatua. Vaikka päähuomio kohdistuukin muistisairauden kanssa elävään ihmiseen, on tärkeää tukea myös työn merkityksellisyyttä ja hyvinvointia.

Etsimme dialogisten oppimistilanteiden koulutussisällöt yhdessä valmennuksen osallistujien kanssa todellisesta arjestaan ja työtilanteistaan. Uskomme, että hoitajien arjesta nouseviin tarpeisiin vastaava valmennus onnistuu sekä motivoimaan että mahdollistamaan muutoksen käytännön työssä, arjen tekemisessä. Uuden oppiminen tapahtuu silloin pakon ja ulkoisten kannustimien sijaan luonnollisesti uteliaisuuden ja sisäisen palon lähtökohdista.

 

Amia Muistikeskus

Amia Muistikeskus on suomalaisten muistiammattilaisten perustama asiantuntijaorganisaatio. Hoidamme muistipotilaita Amia Muistiklinikalla ja koulutamme muistihoitotyöntekijöitä Amia Akatemiassa. Toimimme muistisairaiden ihmisten ja heidän omaistensa hyvän elämän edistämiseksi.

https://amia.fi
Edellinen
Edellinen

Old lives matter

Seuraava
Seuraava

Näyttöön perustuva hoiva-asuminen – mitä se on?